Act

Kultaranta Resort – Uusiutuvan energian toimintamalli

Clean energy (MWh)
834

Kultarannassa käytetty sähkö on jo 82,3 prosenttia uusiutuvaa Turku Energian Louna Suoja sopimuksen puitteissa. Nyt haluttiin tehdä muutoksia omavaraisuutta kohti investoimalla aurinkoenergiaan ja maalämpöön.

Purpose

Kultaranta haluaa nostaa uusiutuvan sekä omavaraisen energian osuutta energiankäytössään. Investointi uusiutuviin energianlähteisiin on sekä taloudellisesti että ympäristön kannalta hyvä asia. Investointi maalämpöön on tehty jo 2000-luvulla ja nyt halutaankin päästä uudelle tasolle kestävämmän energian osalta aurinkovoiman avulla.

Results

Aurinkoenergiaa tuotetaan 191 paneelin avulla 60 mWh vuodessa, joka kattaa noin 6% Kultarannan energiantarpeesta.

Kokonaissähkönkulutus vuodessa on noin 1.000 mWh.

Implementation

Kultarannassa käytetty sähkö on jo 82,3 prosenttia uusiutuvaa Turku Energian Louna Suoja sopimuksen puitteissa. Nyt haluttiin tehdä muutoksia omavaraisuutta kohti investoimalla aurinkoenergiaan ja maalämpöön.

Huoltohallin katolle tulee yhteensä 191 aurinkopaneelia. Ympäristöhyötyjen lisäksi aurinkopaneeleihin panostaminen on taloudellisesti järkevä ratkaisu: investointi aurinkoenergiaan maksaa itsensä takaisin 12 vuodessa. Maalämpöä varten on porattu 3km maalämpökaivoa.

Impact
Excitement
Replicability
Waiting for the first expert review.

Responses