Planet Score

Kuinka voimme varmistaa että teot joita teemme vaikuttavat positiivisesti kestävään kehitykseen? Kuinka tiedämme millä yritysten teoilla on todella merkitystä?

Tuodaan mukaan yli 15 000 kestävän kehityksen asiantuntijaa.

Kokoamme laajaa kansainvälistä asiantuntijayhteisöä arvioimaan ja validoimaan palveluun tuotavia yritysten tekoja. Asiantuntijat auttavat siten myös mukana olevia yrityksiä keskittymään juuri niihin aiheisiin ja tekoihin, joilla on todellista merkitystä paremman huomisen kannalta.

Yli 15 000 asiantuntijaa kattava yhteisö on mukana varmistamassa, että kaikki palvelussa olevat Planet Act -yritysteot ovat vaikutuksiltaan positiivisia. Jokainen teko arvioidaan riippumattomien asiantuntijoiden toimesta ja hyväksytään osaksi palvelua, jos kriteerit teon vaikuttavuuden osalta täyttyvät.

Mitä Planet Company -yhteisössä voi tehdä kestävän kehityksen eteen?

Luo tili

Luo tili ja aloita oman Planet Company -profiilin rakentaminen.

Jaa

Jaa hyviä kestävän kehityksen tekoja joita organisaatiosi jo nyt tekee. Vahvista tekosi asiantuntijoilla.

Rohkaise

Rohkaise ja haasta muita yrityksiä ja organisaatioita mukaan tekemään samaa, tai jakamaan oma toteutuksensa.

Kehity

Kehitä uusia Planet Act -tekoja ja ota mallia muiden hyvistä esimerkeistä. Innovoi asiantuntijoiden kanssa.

Usein kysytyt kysymykset

1. Vaikutukset planeetan hyväksi

Mitkä ovat kyseisen teon potentiaaliset vaikutukset planeetan hyväksi? Jos valtaosa yrityksistä sitoutuu toimimaan teon mukaisesti, kuinka suuria vaikutuksia teolla olisi?

2. Innostavuus

Millainen on teon uutuusarvo ja miten innostavana pidät tekoa? Tämä on kriteereistä subjektiivisin.

3. Toistettavuus

Kuinka helppoa tekoa on toistaa? Voiko mikä tahansa yritys osallistua siihen, vai onko teko relevantti vain esim. tietylle toimialalle tai alueelle.

Käytetty arviointiasteikko on Ei yhtään (0) – Erinomaisesti (5).

Asiantuntijoiden arvioinnin tarkoituksena on antaa riippumaton mielipide tekojen vaikuttavuudesta kestävään kehitykseen. Asiantuntijat antavat omat pisteensä tietämättä muiden asiantuntijoiden pisteytyksistä.

Planet Act -yritystekojen pisteytyksiä tekevän asiantuntijayhteisön tarjoaa yhteistyökumppanimme Solved, joka on asiantuntijaverkostoista ja -organisaatioista sekä yksityisistä asiantuntijoista koostuva ekosysteemi. Solved-organisaatiossa on mukana yli 15 000 henkilöä 80 eri maasta.

Tarkoin valitut kriteerit antavat palvelun käyttäjille keinon nähdä jokaisen Planet Act -yritysteon keskeisimmät ominaisuudet ja ennen kaikkea vahvuudet, ja kasvattavat siten luottamusta tekoon liittymiseen.

Asiantuntijaorganisaatiot tai -yksilöt voivat lähettää hakemuksen ja liittyä sitä kautta Solved-ekosysteemiin, jossa heidät valitaan sopiviin arviointiryhmiin osaamisensa pohjalta.

Planet Company -yhteisön jäsenet jotka ovat palvelussa mukana Leader-tasolla, voivat keskustella suoraan arviointiryhmän kanssa digitaalisen alustan välityksellä.