100 fiksua arjen tekoa – Ruoka 3/4

Planet Company tekee yritysten hyvät teot ja niiden yhteisvaikutuksen näkyväksi, mutta myös jokainen meistä voi tehdä hyviä tekoja omassa arjessaan ja molempia tarvitaan.

Keitän kahvia vain tarvitsemani määrän

Kahvipaketti kestää pidempään, kun keitetään vain tarvittava määrä. Säästöä syntyy lisäksi pienentyneistä vesi-, sähkö- ja lämpölaskuista, kun kahvia ei keitetä hukkaan.

Liityn lähialueen ruokapiiriin tai perustan oman

Ruokapiiriin liittymällä voi saada luomuruokaa edullisesti ja kätevästi oman kodin lähelle. Näin tuetaan myös paikallista ruoantuotantoa.

Valitsen lähiruokaa kaupasta ja toreilta

Mikä olisikaan parempaa kuin tuore ja paikallinen lähiruoka? Esimerkiksi toreilta ja kauppahalleilta voi tehdä herkullisia kausiruokalöytöjä.

Mitoitan ruoan yhden lautasen taktiikalla

Terveellistä lautasmallia on helppo noudattaa, kun kerää yhdelle lautaselle koko aterian. Näin vähenevät myös ylimääräiset kalorit sekä ruokajätteen määrä.

Käytän omia kauppakasseja

Käyttämällä omaa kangaskassia kertakäyttöisten muovikassien sijaan voi helposti vähentää turhaa muovijätettä.

Ulkoilen marjastaen ja sienestäen

Marjastaminen ja sienestäminen ovat erinomainen keino kerätä tuoretta ja puhdasta lähiruokaa lautaselle. Löytämällä hyvän apajan voi kerätä huomattaviakin määriä herkullisia marjoja tai sieniä.

Ovatko elämäntapasi ympäristön puolella vai sitä vastaan?

Pikatestin tuloksena saat sinulle räätälöityjä vinkkejä, joilla säästät aikaa ja rahaa sekä parannat elämänlaatuasi. Ja luonto kiittää!

Testaa, oletko uhka vai mahdollisuus Sitran sivuilta

Related Articles

Responses