100 fiksua arjen tekoa – Ruoka 2/4

Planet Company tekee yritysten hyvät teot ja niiden yhteisvaikutuksen näkyväksi, mutta myös jokainen meistä voi tehdä hyviä tekoja omassa arjessaan ja molempia tarvitaan.

Tarjoan nopeaa ja herkullista ruokaa tähteistä

Hävikkiruoasta saa helposti tehtyä herkkua, kun laajentaa omaa ruoanlaitto-osaamistaan. Sen sijaan että heittäisi kuivan leivän roskiin, voi siitä loihtia esimerkiksi herkullisen köyhän ritarin.

Osallistun vegaanihaasteeseen tai lihattomaan lokakuuhun

Kokeilemalla vegaaniruokavaliota kuukauden ajan tai viettämällä lihatonta lokakuuta voi laajentaa ruokavaliota ja löytää uusia lempiruokia. Kasvis- ja vegaanivaihtoehtoja löytyy runsaasti, ja niitä on helppo kokeilla.

Ostan lähellä eräpäivää olevat alennusruoat

Ruokakaupoista voi monesti löytää 30-50% halvempia tuotteita, joita ostamalla säästö näkyy välittömästi ostosreissun kuitissa. Poimimalla mukaan aletuotteita estää hävikin syntyä ja voi kokeilla uusia reseptejä tavanomaista halvemmalla.

Pelastan ylijäämälounaan

Ravintoloista voi löytää edullisia ylijäämäannoksia, joiden avulla koko perhe voi herkutella ravintoruoalla. Näin säästyy aikaa ruoanlaitossa sekä myös ravintolan ruokahävikkiä.

Vaihdan kasvipohjaisiin juomiin

Kasvipohjaiset juomat sopivat herkille vatsoille ja monenlaisiin ruokavalioihin. Monien mielestä ne myös maistuvat hyvältä!

Vaihdan ruokajuomaksi veden maidon sijaan

Vaihtamalla maidon vedeksi voi säästää jopa satoja euroja vuodessa. Suomalainen hanavesi on lisäksi maailman parhaimmistoa, joten miksipä ei nauttisi sitä useammin?

 

Ovatko elämäntapasi ympäristön puolella vai sitä vastaan?

Pikatestin tuloksena saat sinulle räätälöityjä vinkkejä, joilla säästät aikaa ja rahaa sekä parannat elämänlaatuasi. Ja luonto kiittää!

Testaa, oletko uhka vai mahdollisuus Sitran sivuilta

Related Articles

Responses