Alvar Pet

Alvarin missiona on minimoida koirien hiilitassunjälki.

Tiesitkö, että jos koirat muodostaisivat valtion, ne olisivat maailman eniten lihaa kuluttava kansa? Tänä vuonna Suomessakin syntyy enemmän koiranpentuja kuin vauvoja ja maailmalla lemmikkikoirien määrä on kasvanut 900 miljoonaan. Lemmikkeihin käytetty rahanmäärä on kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa ja liikalihavuus kasvanut jo ihmisten tasolle. Ylenpalttisuus ei tee koirasta onnellisempaa ja kulutus tapahtuu ympäristön kustannuksella.

Koiran ilmastokuormituksesta noin puolet muodostuukin ruokakipolla – ja siksi aloitimme nimenomaan ruoasta. Perustimme Alvarin sovittaaksemme yhteen lemmikit ja ympäristötietoisuuden.